paiviviro Päivitä Eduskunta

Pari sanaa nuorisotakuusta

Päivittäin kohtaan nuoria, joilla jokaisella on oma elämäntarina mukanaan. Jokainen tarina on erilainen. Elämä on voinut tuoda haasteita eteen. Elämä on voinut olla sarja epäonnistumisia. Lähtökohdat tasapainoisen elämän rakentamiseen eivät ole välttämättä olleet suotuisat. Taustalla on voinut olla vanhempien päihteiden käyttöä, kuritusväkivaltaa, kiusaamista tai seksuaalista väkivaltaa. Nämä ovat vain muutamia tarinoita. Tarinoita on yhtä monta kuin on nuoria. Tarinoita yhdistää se, että nuoret ovat saaneet apua useita vuosia liian myöhään. 

Jokainen päivä ihmettelen sitä, miksi vasta etsivässä nuorisotyössä on aikaa nuorelle. Aikaa kohdata nuori. Aikaa kuunnella. Aikaa rinnallakulkea. Miksi vasta silloin, kun ongelmat ovat paisuneet isoksi vyyhdiksi. 

Jos minä saisin päättää mihin suuntaan nuorisotakuuta kehitettäisiin, niin se olisi helppo päätös. Meidän tulee kehittää nuorisotakuuta suuntaan, jossa etsivän nuorisotyön otteella nuori kohdataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Meidän tulee päästä pois palveluohjauskulttuurista. Nuori tarvitsee avukseen aikuisen, joka kuuntelee ja auttaa elämässä eteenpäin. 

Ehkäisevä työ, varhainen tuki ja oikea-aikainen kuntoutus ovat asioita, joilla säästämme yhteiskunnan varoja ja vähennämme inhimillistä kärsimystä. Meidän tulee kohdata apua tarvitseva nuori sellaisena kuin hän on ja antaa hänelle aikaa. Olla läsnä ja tukea. Näin nuori saa apua ajoissa ja pystyy rakentamaan elämäänsä kohti haaveita ja unelmia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat