paiviviro Päivitä Eduskunta

Avun saanti kaatuu byrokratiaan

Tapaamiseen saapuu nuori nainen. Naisen ryhti on painunut kasaan. Kasvot ovat ilmeettömät ja kalpeat. Kysyn häneltä mitä hänelle kuuluu, onko kaikki hyvin. Vastauksena saan, kaikki ei ole hyvin. Ei saa nukuttua, kaikki ärsyttää, olo on itkuinen ja surullinen. Taustalla on ollut pitkäaikaista kiusaamista, joka on estänyt nuorta naista menemään elämässään eteenpäin. Keskustelun jatkuessa epäilys masennusoireista ja ahdistuksesta vahvistuu.  Pahaolo on välillä niin voimakas, että viiltäminen on ainoa tapa helpottaa oloa. Saan nuoren hakemaan apua.

Terveyskeskuksesta apua tarjotaan ja nuori ohjataan depressiohoitajalle. Depressiohoitajan luona muutaman käynnin jälkeen tulee ilmi, että apua tarvittaisiin huomattavasti tiiviimmin. Saadaan lähete psykiatrian poliklinikalle.  Aika poliklinikalle tulee muutaman viikon kuluttua. Kysymyksessä on arviointipoliklinikka. Täällä asiakkuus voi olla korkeintaan kolme kuukautta. Kolmen kuukauden jälkeen nuori siirtyy seuraavalle psykiatrian poliklinikalle. Siellä resurssit ovat sen verran niukat, että tapaamisia ei voi järjestää kuin kuukauden välein. Nuori toivoisi, että hän voisi tulla mahdollisimman usein. Onhan hän nyt paikassa, josta pitäisi saada apua. Terveyskeskuksessa on jo aloitettu lääkitys mielialaoireiluun sekä unettomuuteen. Tähän samaan kiinnitetään huomiota pitkin matkaa eri poliklinikoilla. Kuitenkin jokaisella poliklinikalla jää kuulematta, että nuori haluaisi vain jonkun, jonka kanssa jutella. Hän haluaisi apua. Oikeaa ja aitoa kohtaamista. Jonkun, joka on kiinnostunut siitä, mitä hänelle kuuluu. 

Lääkkeet eivät yksin auta. Nuoresta tuntuu, että kukaan ei välitä. Hän yrittää itsemurhaa. Hyvä ystävä löytää nuoren viime hetkellä ja ambulanssi vie naisen päivystykseen. Olemme jälleen lähtöpisteessä. Nuori on psykiatrian osastolla, josta kotiutumisen jälkeen käynnit olisivat akuutilla psykiatrian poliklinikalla. Nuorella vointi on kuitenkin sellainen, että hän ei enää jaksa. Ei jaksa enää yhtään uutta ihmistä, ei yhtään enää selittää mikä hänellä on, ei jaksa olla heittopussi. Olo on heikko eikä nuori halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Hän jää kotiin. Psykiatrian poliklinikalla katsotaan, että nuori ei halua hoitoa ja hoitokontakti poliklinikalle päätetään. Kukaan ei enää tiedä, mitä tälle nuorelle kuuluu tällä hetkellä.

Tämä tarina ei ole totta, mutta voisi olla. Tässä tarinassa nuorella oli ainoastaan mielenterveysongelma. Jos nuorella olisi ollut myös päihdeongelma, olisi avun saaminen ollut huomattavasti monimutkaisempaa.  Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivä nuori on kuin spitaalinen ravintolassa. Tällä hetkellä apu kaatuu byrokratiaan. Se mitä nuori kaipaisi eniten, on apua. Miksi kukaan ei auta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat